keskiviikko 29. helmikuuta 2012

On My Wishlist

Olen muksusta asti rakastanut laukkuja ja kenkiä ja muistaakseni äidin valokuvien seasta löytyy aika montakin otosta minusta äidin tai mummun yli-isot korkokengät jalassa. Mutta eihän niistä voi olla pitämättäkään, koska ne sopivat kaikenkokoisille ja -näköisille ja sovittaminen ei vaadi kolmen vaatekerroksen purkamista näin talviaikana. Jos jotain negatiivista pitää keksiä niin kenkien nettishoppailu ei ole kaikista helpointa, koska niiden tulisi istua todella hyvin jos aikoo säästää jalkojaan vanhoja päiviä varten. 

Keräsin teini-iästä lähtien laukkuja varastoihini aina loistoyksilön sattuessa eteen. Mutta sehän oli ihan tarpeellista, koska pitäähän jokaiseen tilanteeseen olla omanlaisensa laukku. Tarvittiin isoa ja pientä ja värikästä ja mustaa ja ruskeaa ja hopeisilla somisteilla ja kultaisilla somisteilla ja bilelaukkua ja.. Laskin kerran kaapistani, että omistin kaikkiaan 46 erilaista käsilaukkua. Joukossa oli useita Hennesin laukkuja, pari hieman hintavampaa, mutta kaillein taisi olla arvoltaan vajaa 50 euroa. Kuten arvata saattaa niin joukkoon ei mahtunut juurikaan aidosta nahasta valmistettuja valioyksilöitä, joista kuoriutuisi iän tuoman patinan myötä todellisia helmiä. Muutama vuosi sitten aloin rajoittaa tätä käsilaukkujen hamstraamista ja haaveilla hieman hintavammista ja laadukkaammista laukuista jotka todella kestäisivät käyttöä ja niillä olisi pitkä käyttöikä.

Laukkuvieroitukseni alkuaikoina aloin kiinnittämään huomiota erääseen laukkuun, jota bongailin naisten käsivarsilta. Aluksi ei ollut käsitystäkään kenen laukku on tai minkä niminen se olisi, mutta pian se selvisi ja samalla huomasin himoitsevani kyseistä laukkua myös itselleni. 


Kyseessä on siis Longchampin Roseau-niminen laukku, jossa olen ihastunut nimenomaan näihin kahteen versioon. Toinen on siis mattapintainen ja toinen krokotiilinnahkapintainen versio laukusta ja molemmat mielelläni kotiuttaisin omaan laukkuvarastooni. Laukku sopii mielestäni todella moneen erilaiseen käyttöön sillä kaupungilla se toimii yleislaukkuna ja illalla se sopii ravintolaan istumaan mennessä mukaanotettavaksi. Ja mikä parasta, se ei ole kuorrutettu metallikoristeilla tai vetoketjuilla ja muilla koristeilla. Pidän kyllä laukuista joissa on koristeita, mutta ainakin yhden laukun tulisi olla näin monipuolinen ja sopia useampaankin kokonaisuuteen värinsä ja yksinkertaisuutensa ansiosta. 

Tämä ei vielä ole siis kummassakaan mallissa itselläni, mutta kuuluu vahvasti omalle Wishlistilleni ja toivon sen olevan osa omaa asustevarastoani vielä jossain vaiheessa. Laukun hinta ei ole korkeimmasta päästä, mutta ei sitä viikonlopun shoppailureissulla ohimennen osteta. Ainakaan ei ole vielä ostettu ;) 

Kuvat: Fashiolista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti