tiistai 28. helmikuuta 2012

Block-valaisin

Aamulla kello oli soimassa puoli yhdeksän aikaan, mutta eipä paljon huvittanut nousta tähän pimeyteen. Kurkkasin epäuskoisena mellakkaa pitävän kännykkäni kelloa, mutta kyllä se ihan oikeaan aikaan herätteli. Aurinko oli vain ilmeisesti päättänyt torkuttaa omaa kelloaan oikein urakalla, kun ei sitä missään näkynyt. Sängystä ylös päästyäni katsoin ikkunasta ja aika karu oli todellisuus; lumimyräkkä. Kiva.

Ainoa positiivinen asia pimeydessä tänäkin aamuna oli tämä ihanuus, joka paljastui jouluaattona paketista:


J hankki joululahjaksi kauan haaveilemani Block-valaisimen ja oli vielä huomannut valita oikean värisen johdonkin eli valkoisen (pisteet kotiin!). Lamppuahan valmistetaan myös punaisella ja mustalla johdolla. Lamppu olikin talvi-iltojen pelastus. Se hohkasi kaunista ja pehmeää valoaan pimeinä iltoina makkarin yöpöydällä omalla paikallaan. Ja niin se teki tänä aamunakin myrskyn keskellä ja piristi mieltä.

Lamppu on Harri Koskisen suunnittelema ja se kiinnitti huomioni noin vuosi sitten jossain kuvassa. Hetken kuluttua ihastumisesta sama valaisin ilmestyi ihan vieressäni olevaan sisustusliikkeeseen ja totta kait se piti asettaa siihen näyteikkunaan kiusaukseksi. Joka kerta ohi mennessä oli pakko kurkata sitä ja haaveilla ja pari kertaa yön pikkutunneilla kotiin kävellessämmekin taisin J:lle sitä ikkunassa osoitella :D

Jankutusta tai hiljaista ihailua, jokin kuitenkin jäi J:n mieleen soimaan ja se onnistui hankkimaan kyllä joulun parhaan lahjan tälle likalle. Voi sitä jouluaaton onnea, kun paketin avasin!

Tulevassa kesässä on yksi ainoa huono puoli: ei ole pimeitä iltoja jolloin napauttaa valaisin päälle. Mutta onneksi Block on kyllä upea ilman palavaa lamppuakin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti