perjantai 26. lokakuuta 2012

Tax freestä

Lokakuun alussa olin pitkästä aikaa taas laivalla, kun J:n perheen kanssa hypättiin bussiin ja risteiltiin yksi yö Tukholmaan ja takaisin. Ja mikä onkaan parasta siinä laivailussa? No tietysti syöminen ja tax free! Ensimmäisenä iltana syötiin buffetissa napamme täyteen kaikkia ihania herkkuja alkuruoista jälkkäreihin ja siitä sitten nenä kohti meikkien ihanaa maailmaa. Käytiin risteilyn aikana valehtelematta varmaan toistakymmentä kertaa siellä kaupassa ja välillä ihan vaan harkittiin ja suunniteltiin ja toisilla kertaa joku aina ostikin jotain.

Itse lähdin sinne etsimään ensisijaisesti puuteria, joka oli loppunut juuri sopivasti ennen reissua ja aika hyvän löydön teinkin. Hankin nimittäin itselleni paljon kehutun Chanelin Poudre Universelle Libre irtopuuterin, joka sopii meikin kuin meikin kanssa. Hintaa tällä oli jonkin verran yli kolmenkympin kun maissa sen hinta on huimaavat 59,-. Heti reissun jälkeen otin puuterin käyttööni ja voi ei kuinka silkkisen hienoa se on! Voin suositella kyllä kaikille jotka uutta irtopuuteria ovat etsimässä. 


Toinen hankintani oli Snö of Swedenin siro kaulakoru, johon ihastuin samantien kun sen näin. Kävin varmaan kolmena kertana sitä tutkimassa ja sitten vihdoin nappasin korun mukaani. Epäröin aluksi sen vuoksi että käytän nykyään todella harvoin hopeisia koruja ylipäänsä mutta tämän ostettuani se on kyllä ollut kaulassa useampaankin otteeseen. Tykkään todella sen yksinkertaisuudesta ja siroudesta. Eikä hintakaan ollut päätä huimaava sillä maksoin korusta kokonaiset 15,- :) 


Muuten en sitten mitään suurempaa hankkinutkaan vaan lähinnä keskityin tuliaisten ja omien karkkien osteluun. Nyt meillä on karkkia vaikka kuinka ja paljon kaapeissa. Tosin parhaat ovat jo loppu joten pian jonkun pitäisi suunnata laivalle hakemaan lisää! :D 

Maailman ympäri 90 päivässä

Olishan se ihanaa matkata kaikissa maailman kolkissa ja vieläpä niinkin lyhyessä ajassa kuin kolmessa kuukaudessa, mutta eipä taida kuitenkaan tuo budjetti ja elämäntilanne antaa periksi. Tekisi kyllä hyvää ottaa kunnon irtiotto ja tehdä jotain itselle tuntematonta; lähteä vaan reppureissaamaan pitkin maita.. 

En nyt kuitenkaan ehkä reppureissaamaan ole lähdössä mutta sain joskus heinäkuussa kauhean innon päästä varaamaan talvelle itselleni matkaa. Aloin tutkimaan Thaimaan rantakohteita nenä ruudussa kiinni ja puntaroida erilaisia vaihtoehtoja. Reissun varaaminen kuitenkin venyi ja siirtyi koko ajan kun odotettiin jännityksellä J:n lukujärjestystä ja tietoa siitä pääseekö se edes lähtemään lainkaan. Ja lopputuloksena oli että matkaa ei uskallettu varata, koska ajankohtana olisi tammikuu ja J:n aikataulut olivat aivan avoinna ensi vuoden osalta. Jotain ihanaa kuitenkin tapahtui sillä minä ja ystäväni aloimme suunnitella yhteistä matkaa johonkin lämpimään ja saimmekin varattua yhteisen reissun. Arvatkaapa minne matka oikein kohdistuu!?


Me suunnataan tammikuun alussa Dubaihin! Ihan loistava reissu on siis varmasti tiedossa koska matkaseurana hyvä ystävä vuosien takaa ja matkakohteena tyttöjen ehdoton shoppingmekka eli kaupunki jossa on kaikkea. Ja mikä vielä pienenä extrana tähän kaikkeen? Dubaissa on vuosittain tammikuussa Shopping Festival jolloin kaupoissa on lisäalennuksia ja iltaisin on ohjelmaa joka lähtöön. Tammikuun 5. päivä alkaa siis tulevat Festivalit ja me ollaan juuri sopivasti alun huumassa paikan päällä. 

Lennoiksi valittiin Finnairin suorat lennot ja hotellista on näkymä tuonne ensimmäisen kuvan palmusaarelle. Kymmenen päivän reissun aikana ehditään varmasti shopata itsemme väsyksiin moneen otteeseen. Nyt on siis enää rahan keräystä vailla reissuun lähtö. Pitäähän tuollaiseen kohteeseen varata mania mukaan tarpeeksi jotta ei ainakaan hauskuus siitä jää kiinni! :) Pari kuukautta siis enää lähtöön ja täällä pyöritään jo ihan malttamattomina penkissä. 

Samalla kun ajatukset on Dubain pilvenpiirtäjissä ja taivaallisissa ostoskeskuksissa niin J:n perhe suunnittelee ensi syksylle matkaa Sisilian suunnalle. Alunperinhän oli tarkoitus lähteä jo nyt syksyllä Barcelonaan ja olinkin matkasta ihan innoissani mutta se idea kuivui kasaan jo melkein alusta. Jospa nyt saisi ihan matkan varattuakin. Ikinä en ole Sisiliassa ollut mutta jonkin verran olen sieltä kuullut ihan positiivisia matkakuulumisia. Katsotaan jospa sitä olisi kohta parikin matkaa varattuna kalenterissa. Tämän syksyn sateiden jälkeen sitä toivoisi että ensi syksynä kalenteri näyttäisi aurinkomatkaa sateen sijaan ;)

Lumenvalkoiset terveiset kaikille ruudun toiselle puolelle!

kuvat: Google.com