Ulkona oli tänään ärsyttävän harmaa ilma. Missä oli se eilisen auringonpaiste ja se ääni kun rännit pudottelee vettä lumen sulaessa pois? Ihanaa, että ollaan jo melkein maaliskuussa ja kohta on synttärit ja kesäkin tulee jo pian perässä.
Käytiin katsomassa tänään Aku Louhimiehen uusi elokuva Vuosaari, joka tuli ensi-iltaan tämän kuun alussa. En ollut lukenut yhtään arvostelua leffasta ennakkoon, katsonut vain trailerin muutamaan otteeseen. Olin kuullut radiossa ja telkkarissa kommenttia elokuvasta ja useimmat olivat ehkä hieman sitä vastaan. Halusin joka tapauksessa nähdä elokuvan, koska suomalaisia elokuvia pitää mielestäni kannattaa. Ja joskus löytyy helmiä, kuten Veijarit, joka oli mielestäni loistava. Vuosaari-elokuva oli täysin erilainen kuin oletin, mutta en tiedä oliko se hyvällä vai huonolla tapaa erilainen.. Surullinen se ainakin oli. Aika sekavat tunnelmat leffan jälkeen, kun aloin miettiä kuinka erilaisissa maailmoissa ihmiset elävät pienen alueen sisällä. En elä itse hohdokasta elämää, mutta saan olla todella onnellinen omasta lapsuudestani ja elämästäni enkä vaihtaisi sitä toiseen. Elokuva on katsomisen arvoinen vaikka välillä tekikin mieli sulkea silmät ja laittaa kädet korville ettei tulisi paha olo. Saa ajattelemaan aika lailla.
Ai niin, meillä tosiaan elää myös pienet nelijalkaiset, jotka onneksi jaksavat ilahduttaa ja naurattaa päivästä toiseen uskomattomilla touhuillaan kuten myös tänä aamuna. Muun muassa sänkyä pedatessa tulee ensin tarkastaa onko joku sattumoisin ängennyt itsensä päiväpeittomytyn sisään..
 |
| Etsi kuvasta kissa. |
On ihan normaalia, että tämä pikkupoika löytyy päiväpeittomytyn sisältä ja petaamattomassa sängyssä se punkee itsensä peiton sisään, jolloin saa olla erityisen varovainen ettei litistä sitä kun on menossa pikku päikkäreille. Ei ole jäänyt yhteen kertaan, kun sängystä ampaisee pakoon valkoinen kiituri sinne hypättyäni. Sisarukset täyttävät tänä vuonna jo uskomattomat 5 vuotta. Mihin aika on oikein mennyt? Siitä on vain hetki, kun kädet täristen nostin ekaa kertaa syliini pienen pienen valkoharmaan tyttökissan joka kommentoi kimeällä äänellä silittelyjäni ja sulatti sydämeni sinisillä silmillään kerrasta. Neidin korvat olivat suhteettoman isot, mutta ei se niitä aina muistanut kyllä käyttää.. Veli muutti taloon vasta puolisen vuotta myöhemmin, kun kasvattaja soitti ja tarjosi pikkupoikaa minulle sijoitukseen. En voinut vastustaa kermanväristä poikaa hetkeäkään <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti