sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Laskiainen osa II

Vihdoin kotona taas :) Oltiin tosiaan siellä äipällä laskiaispullia syömässä ja vierailu venähti koko illan pituiseksi. Enot ilmestyi kanssa kyläilemaan, joten oli ihana istua pitkään ja viettää iltaa yhdessä. Naurulle ei meinaa tulla loppua, kun ollaan samassa porukassa eikä siis meinattu malttaa lähteä J:n kanssa kotiin. Päivän ruoka oli kuitenkin edelleen syömättä joten yhdeksän aikaan (!) puettiin päällemme ja suunnattiin syömään. 

Käytiin nauttimassa myöhäinen illallinen tänään Rossossa J:n toiveesta ja miksipä ei. Otin herkullista pekoni-herkkusienipastaa jota olen kerran aiemmin maistanut ja se jäi kyllä positiivisesti mieleen. Oli kyllä erinomaista tälläkin kertaa. Aika tuhti annos parmesaanijuuston kera, mutta viikonloppuisin saa herkutella. Tähän aikaan ei tosin ehkä kannattaisi ahmia tollaista annosta.. Kaiken kun kruunasi Filmtownin karkkivalikoimasta haetut herkut, jaiks.. Me tehdään yleensä omat pussit, koska karkkimaku on ihan erilainen. Tälläkin kertaa omaan pussiin kertyi salmiakkia ja väkeviä karkkeja, kun taas J otti hedelmiä ja kirpeitä. Se on niin herkkä ;) Huomenna alkaa onneksi taas arki ja ruokavaliossa tiedossa salaatteja ja rahkaa. 

Päivän vaatteina toimi simppeli paita ja klassiset siniset farkut. Hennesin tilaus saapui viikon puolessa välissä ja kaikki tilatut vaatteet pääsivät osaksi garderobia. Tänään ensimmäistä päivää oli päällä tilaukseen kuulunut valkoinen kauluspaita, jossa kivana yksityiskohtana on kauluksen sisäpuolen sininen väri. Tekee pirteän ilmeen paitaan. 

Kuvat: H&M + Fashiolista 
Jalkaan laitoin joulukuun shoppailureissulla löytyneet Vagabondin mustat nilkkurit (kuvassa vastaavanlaiset, eri merkkiset) joista on tullut aikalailla lempparit, koska ne on tosi hyvät jalassa ja ennen kaikkea näyttää hyvältä. Kaulassa roikkui siro kultaketju ja kädessä kellon ranneke. Simppeliä ja mukavaa. Menee aika moneen tilanteeseen ja paikkaan. 

Nyt vielä nautiskellaan hetki sohvalla ja sitten nukkumaan sillä huomenna on työpäivä. Jos sitä ehtis töiden lomassa poiketa Sokkarilla kyselemässä sen Lumenen seerumin perään. En malttais odottaa, että löytäisin itelleni jonkun hemmottelutuotteen. Kukapa sellaista ei arjen piristeeksi kaipaisi. 

J oli aika heikkona äipällä ja mitattiinkin sen kuume siellä; 38 astetta pamahti mittariin samantien, mutta sitkeesti se siellä oli mukana porukassa. Oliko lie enon tarjoamalla viskillä osuutta asiaan, heh. Toivotaan kuitenkin että se paranee pian! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti