torstai 23. helmikuuta 2012

Barcelona

Tänään ei sada, mutta eipä siellä kyllä paistakaan. Asfaltti onneksi näkyy jo ajotiellä, joten se lupaa hyvää alkua lumien sulamiselle. Kuinkahan paljon ihminen voi kaivata aurinkoa ja kesää? En kaipaa sitä pelkästään D-vitamiinin antaman energian vuoksi vaan myös sen tunnelman. Kesällä ihmiset ovat ulospäinsuuntautuneita ja kulkevat paljon enemmän kaupungilla ja oleskevat rannoilla sekä kahviloissa. Silloin saa jättää neuleet ja paksut kaulahuivit kotiin ja valita kaapista päälleen jotain kevyttä ja ilmavaa, ihanaa! Harva sanoo kesän alussa odottavansa jo syksyn saapumista ja lumen ensimmäisiä merkkejä. Jokin siinä lämmössä vaan viehättää. Onneksi Suomen talvea pääsee pakoon Finnairin ja muiden siivekkäiden avulla.

Olin joulukuussa kolme viikkoa Thaimaan auringon alla ja se oli ensimmäinen reissuni, joka oli; ensimmäinen Euroopan ulkopuolelle, ensimmäinen reissu lämpimään kesken Suomen talven, ensimmäinen reissu jolta en todellakaan olisi halunnut palata takaisin.. Kyllä, ihastuin Thaimaan aurinkoon ja hiekkarantoihin kerrasta vaikka ensin olin hieman matkakohdettamme vastaan. Palattuani päätin, että palaan takaisin niin pian kuin mahdollista. Saattaa kuitenkin olla, että menee hetki ennen kuin pääsen takaisin herkullista redcurrya maistelemaan sillä lennot eivät ole ihan ilmaiset. 

Onnekseni on kuitenkin ehkä yksi reissu tiedossa ensi syksylle (ehkä syksyä siis kerrankin hieman odottaa) sillä J:n perheen kanssa on suunniteltu reissua Espanjaan, Barcelonaan, jei! Tarkoitus olisi suunnata lokakuussa kymmenen hengen porukalla Barcelonan vanhan kaupungin lämpimille kaduille ja nauttia hyvästä ruoasta, seurasta sekä kauniista paikasta. Aiemmin en ole Espanjassa käynyt, mutta olen Barcelonasta pelkkää hyvää kuullut, joten odotan innolla matkaan pääsyä. Ja matkakohde ei voi olla kovinkaan huono, jos siellä on lämmin ja meri ihan vieressä.



Kuvat: Weheartit
En ole vielä liikoja intoillut reissua, koska se ei ole täysin varma mutta eiköhän se toteudu. Kun ensimmäiset rahat on kiinni reissussa ja aikataulu todella tiedossa niin tämä pimu pomppii ympäri kämppää innoissaan! Silloin pamahtaa googlen hakukenttää päivänä, jos toisenakin 'barcelona' ja tutkin netin ympäri, että missä kaikkialla kannattaa käydä ja mitä tehdä. Ja tottakait pitää googlata parhaiden kauppojen osoitteet talteen! J on aika kova jalkapallofani, joten voisin kuvitella että yksi ottelu olisi ainakin matkaohjelmassa, koska tunnelma peleissä on kuulemma uskomaton. Tai en ole kyllä varma kannattaako se Barcelonaa.. tai koska niitä pelejä edes on.. En ymmärrä jalkapallosta mitään. Peliaika on 90 minuuttia + määrittelemätön määrä lisäminuutteja joiden aikana tuomari voi kuitenkin vaan lopettaa pelin. Mitä?

Jalkapallosta viis, pääsen ehkä reissuun! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti