sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Laskiaissunnuntai

Illalla tuli valvottua suhteellisen myöhään, koska vietin iltaa kotona yksin ja odotin J:tä kotiin Helsingistä keikkaa kuuntelemasta. Puolenyön aikaan alkoi olla merkkejä kotiinpaluusta ja saatoin laittaa blogin perustamisen unille ja siirryin peiton alle nauttimaan uusimman ELLEn annista. En ole vieläkään ehtinyt koluta uusinta numeroa vaikka se on ilmestynyt jo ajat sitten ja uusi pamahtaa postiluukusta varmaankin jo ensi viikolla! Yhden aikaan J oli turvallisesti sängyssä ja pääsin nukkumaan (vaikken oikeastaan olisi malttanut, kun sormet polttelivat tänne!). Kuin ihmeen kaupalla heräsin jo ennen yhdeksää suhteellisen virkeänä ja nälkäisenä vierelläni ei-niin-virkeä miekkonen. Päätin korostaa omaa pirteyttäni ja suuntasin jääkaapille rakentamaan terveellistä ja herkullista aamupalaa, jonka kanssa palata sänkyyn; maitorahkaa, vadelmakeittoa (hieman lämmitettynä) ja banaania, namnam. 

Aamupäivä sujui Frendien parissa, kunnes pääsin valloittamaan koneen ja suuntasin vihdoin rakentamaan omaa pientä blogiani. Herkkuhetki kuitenkin koitti, kun oli aika lähteä juhlistamaan laskiaista ja suunnata pullien ääreen kahvilaan. Valitsin paikan, jossa tiedän olevan kaupungin parhaat pullat ja mantelimassaa sisällä niin kuin olla pitää. Oli ihana käydä nauttimassa rauhallisesta hetkestä ja seurata vanhusten sunnuntaita, kun he puolisoidensa tai ystäviensä kanssa olivat tulleet nauttimaan kahvilan ihanasta tarjonnasta. Kahvila on varmasti yksi vanhimpia ellei jopa kaupungin vanhin kahvila ja se on ollut toiminnassa 50-luvulta asti. 

Kuva: Weheartit
Jostain syystä hieman kieroituneesti suuntasimme vasta pullien jälkeen hakemaan ruokaa kiinalaisesta (Kun po kanaa!) jotka syöpöteltiin kotona. Illalla vielä poikettiin äitin luona iltapalalla ja nyt ollaan jälleen kotona. Huomenna on vapaapäivä eli ohjelma on vapaa, ihanaa :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti