maanantai 16. heinäkuuta 2012

Suuntana aurinko

Argh, tää Suomen olematon kesä saa kyllä lomahaaveet ihan huimiin sfääreihin! Loma ei vielä ole alkanut ja sen alkuun onkin vielä muutama viikko, mutta saisi silti olla hyvä sää jo nyt. Auringosta saa niin paljon energiaa ja hyvää mieltä että sitä kaipaisi kyllä kesän jokaisena päivänä kun sitten se painuu puoleksi vuodeksi täysin tavoittamattomiin. Vai painuuko? 

Nyt on nimittäin iskenyt päähän idea että lähdettäisiin J:n kanssa talven aikana johonkin lämpimään. J ehdotteli Euroopan maita, mutta vaatimattomasti haluaisin Thaimaan auringon alle :D Itsehän olin viime joulukuussa kolme viikkoa siellä ja reissu oli ensimmäiseni sinne suuntaan. En todellakaan olisi uskonut että ihastuisin niin paljon, mutta kyllä sinne nyt vaan kaipaa takaisin. Silloin olin ensin muutaman yön Bangkokin sykkeessä ja loppuloman Koh Changin rauhallisella saarella. Turistikausi ei ollut vielä joulukuun alkupuolella pahimmillaan, joten rannoilla oli hyvin tilaa ja baaritkaan eivät olleet kaduille asti täynnä. Tai no ladyboyt kyllä parveilivat silti siellä kadulla..

Ajattelin että olisi ihana jälleen matkata siten että alkuun saisi shoppailla ja herkutella Bangkokissa ja katsella sen nähtävyyksiä ja sen jälkeen voisi suunnata johonkin rantakohteeseen. Tai no ei ihan mihin tahansa vaan ainakin nyt olen pohtinut Koh Samuin kauniita rantoja. Ja paikkaa suositellaankin pariskunnille eli mikäs sen parempaa. J:hän ei ole käynyt Thaimaassa vielä kertaakaan eli silloin olisi sillekin ihan uusi paikka lomakohteena. Bangkokissa olisi ihana nimenomaan nähdä niitä temppeleitä, kierrellä kauppoja ja vain ihmetellä sen suuren kaupungin elämää. Sitä kun ei pysty yhdellä reissulla koluamaan läheskään kokonaan.





Koh Samuilla voisi sitten vain rentoutua ja antautua auringolle. Saisi maata valkoisilla hiekkarannoilla oman murun kanssa ja käydä hieronnoissa ja muissa hemmotteluissa. Samuin saarella on myös suhteellisen paljon nähtävää kuten vesiputouksia ja perhosmuseo sekä merikansallispuisto. Eli voisi lähteä retkille jos jaksaa ja jos väsyttää niin voisi majoittua vaan makaamaan palmun juureen. Aika hyvä diili vaikka itse sanonkin ;)



Kaikki kuvat: Google

Sellaisia haaveita olisi tällä hetkellä. Nyt vain pitäisi odotella että J saa syksyn ja talven lukujärjestyksensä niin näkisi koska on tenttisumaa ja koska joululomaa. En malttaisi millään odottaa elokuuhun asti että saadaan lyödä lukkoon jotain. Niin monta kertaa on kaikkea suunniteltu mutta vihdoin voisi saada jotain aikaankin. Sitten olisi ihana viettää syksyä kun on odotettavissa aurinkoa keskellä kaamosta!

Ps. J ei ole kyllä kovin innoissaan tästä reissusta, mutta pakko päästä, pakko! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti