tiistai 24. heinäkuuta 2012

Make a statement

Jos Olivia Palermo niin kyllä sitten minäkin! Nimittäin käytän statement koruja. Olivian yllä näkyy usein yhdisttynä yksinkertaisen rentoon asuun jokin hieno, iso koru joka tekee asuun sen tarvittavan pienen lisän. Miksi en osaa itse yhdistää arkeen koruja samalla tavalla huolettomasti? Samantien tulee sellainen olo että on jotain liikaa tai pitäisi olla paljon hienommat vaatteet päällä.

En omista kovinkaan montaa statement korua, kaksi vain itseasiassa. Ensimmäiseni ostin viime joulukuun Thaimaan matkaltani kun ihastuin siihen palavasti Khaosan Roadin mukaansa tempavaassa tunnelmassa. En kyllä ole joutunut katumaan hankintaani vaan edelleenkin olen tyytyväinen ja eipähän näy samanlaista ihan heti ensimmäisellä vastaantulijalla.



Korussa on mustaa ja kultaista ja hopeaa joten sehän menee melkein kumpien korujen kanssa tahansa, mutta itse en osaa pukea oikeastaan muita koruja tämän lisäksi ettei mene ainakaan ylilyöntien puolelle. Koru on melko näyttävä ja vaatiikin melko avaran kaula-aukon jotta se pääsee oikeuksiinsa eikä vaikuta siltä kun koruun kuristuisi. Rakastan sen moninaista fiilistä sulkien ja metallien yhdistelmän vuoksi! Pienenä yksityiskohtana siinä on tuo pieni perhonen keskimmäisessä, kultaisessa lehdessä.

Toinen koruni tuli hankittua melko hätäisesti kun jouluaaton asuni kaipasi jotain lisää. Olin hankkinut ihanan sinisen silkkisen paidan, joka melkein huusi rinnalleen jotain näyttävää korua, mutta Thaimaan tuliaiseni oli jopa liian iso kyseisen paidan kanssa. Niinpä suuntasin kaupungille viimeisiin jouluruuhkiin ja löysinkin etsimäni Hennesin valikoimista. Tämä vastasi juuri tarpeitani. 

Koru on näyttävä, mutta se onnistuu silti jotenkin metallisen kokonaisuutensa vuoksi olemaan kevyen oloinen kaulalla ja sopikin siksi paitaani. Mustan ja kullan yhdistelmä oli omiaan joulunajan ja uuden vuoden juhlintaan eli koru pääsi osaksi asuani. Tätä en ole käyttänyt joulun jälkeen kertaakaan, mutta varmasti se pääsee jälleen käyttöön syksyn tullessa kun mukaan astuu hieman tummemmat vaatteet ja asukokonaisuudet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti