perjantai 27. heinäkuuta 2012

Perjantain pohdintaa

Tänään paistoi aurinko! Mikä ihmee valoilmiö se oikein on kun noin on kirkasta! Ihana oli aamulla herätä siihen kun aurinko oli täyttänyt taas koko makuuhuoneen ja kissat pörräsivät ympärillä. Kello oli siinä vaiheessa vasta hieman vaille seitsemän, mutta ei se siinä vaiheessa haitannut yhtään. Töissä päivä jatkui hyvällä mallilla kun siellä odotti upea kimppu kukkia ja päivällä J vielä toi pienen lahjan ihan yllättäen :) Nyt olen herkutellut kotona pienellä perunaleivoksella, joka on kyllä heikkouteni. Miten se voikin olla niin hyvää.


Huomenna saatetaan mennä likkojen kanssa hieman aurinkoa ottamaan. En ole ollut viikkoihin sen puuhan parissa, joten se on enemmän kuin tarpeeseen tähän väliin. Kerran vai kaksi olen käynyt solariumissa nyt kesän aikana ettei ihan valkoisena tarvitse mennä, sillä itseruskettavista en ole oikein vielä löytänyt sitä itselle sopivaa vaihtoehtoa. Voisi napata torilta mukaan hieman mansikoita ja vaikka kirsikoita jos löytyy. Tytöt haaveili myös pullollisesta kuohuvaa, mutta katsotaan nyt mikä on fiilis ;) 

Sain äidiltä joku aika sitten etukupongin yhteen tasokkaaseen kauneushoitolaan ja vasta taas löysin sen kupongin käsiini. Huomasin että tarjous on voimassa vain elokuun loppuun mennessä, joten nyt pitäisi alkaa miettimään haluaako sinne varailla jotain hoitoa, koska siellä taitaa olla aina aika täyttä. Hoitolassa on aika kattavasti koko kropalle hoitoa hieronnoista, kasvohoitoihin, pedikyyreihin ja onpa siellä nykyään jopa astrologista konsultaatiotakin tarjolla. Itse kaipaisin ehkä enemmänkin sellaista hemmotteluhoitoa. Kaipaan sitä että saa vain maata ja joku ympärillä häärää ja hoitaa. Hierontakin olisi ihana, mutta pakko myöntää että nyt ei ole erityisemmin ollut mikään paikka jumissa. Ihme! Mutta toisaalta esimerkiksi joku kuumakivihieronta voisi olla aika ihanaa hemmottelua ja rentoutusta. Pitääkin alkaa miettiä asiaa enemmänkin. 

Nyt taidan suunnata kauppaan hakemaan hieman jotain aamiaistarvikkeita, kun kaappi ammottaa tyhjyyttää ja auringonottoa ennen pitää kyllä tankata hyvin että jaksaa maata :D J muuten suuntaa huomenna Tallinnaan päiväreissulle ja siitä ei taida seurata mitään muuta kuin kipeä tukka sunnuntaille.. Toisaalta, jospa se löytäisi mulle laivalta jo sen Diorin kynän? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti