maanantai 9. huhtikuuta 2012

Suihkaus suklaata ja tippa saksanpähkinää

Olen jo jokunen vuosi sitten tutustunut Dermosil-tuotteisiin, joita myydään Oriflamen ja Tupperwaren tyyliin suoramyyntinä. Merkillä on myös verkkokauppa, mutta itse olen tuotteet hankkinut suoramyynnin kautta. Eniten olen käyttänyt merkin keittiösaippuaa, joka tuoksuu raikkaan sitruunaisella ja sen luvataan hävittävän 90-95% bakteereistä, joita keittiössä saattaa olla esimerkiksi raa'an kanan käsittelyn jälkeen. Sillä onkin mukava putsata tiskipöydät ja altaat kokkailun jälkeen. Tilasin jälleen keittiösaippuaa lisäsatsin omaan pumppupullooni ja tarttuihan mukaan sitten muutakin. 

Tilasin itselleni keittiösaippuan lisäksi tuollaisen suklaisen öljyn, joka kosteuttaa ihoa. Jotenkin alkoi kiehtoa idea suklaantuoksuisesta, hemmottelevasta öljystä jota voisi iltaisin suihkua vartalolle. Öljy on ravistettava ennen käyttöä ja sitten sitä suihkitaan iholle ja hierotaan pyörivin liikkein. Kuivaöljynä se imeytyy melko nopeasti ihoon eikö tarvitse siis odotella pukeutumisen kanssa kovinkaan pitkään tämän levitettyä. Tuoksu ei ollut niin pehmeä ja herkullinen kuin olisin odottanut tai toivonut, mutta silti varsin hyvä tuote. Tuotetta suihkuu helposti hieman ohikin, kun innostuu suihkimaan, joten kannattaakin suojata kylppärin lattia ennen tämän laittoa ettei lopputuloksena ole suklaasta tehty luistinrata.
Koska lähin Dermosileja myyvä henkilö on niinkin läheinen kuin oma äitini niin se oli sitten hankkinut tilaukseni lisäksi tyttärelleen ihanan tuoksuisen saksanpähkinä kosteusvoiteen (näkyy ylimmässä kuvassa) sekä hiuspuuterin. Kosteusvoide tuoksuu ihanalle! Tutkin kyseista rasvaa jo katalogia selaillessani, mutta kallistuin kuitenkin suklaaöljyn puoleen, mutta onneksi sain äidiltä tämän. Rasva on jopa paremman tuoksuista ja tehokkaampaa kuin tilaamani öljy! Olenkin sitä aina ohimennen kuiviin käsiini hieronut ja iltaisin rasvaan sillä itseni muutenkin. Pumppupullo saa ehdottomasti plussapisteitä, kuten yksinkertaisen tyylikäs ulkonäkökin.

Hiuspuuteri oli myös ihan positiivinen yllätys. Olen aiemmin omistanut yhden hiuspuuterin ja tykkäsin kyllä siitä. Se tosin oli suihkutettavassa muodossa ja tämä on ihan nimensä mukaisesti puuterina, jota ripotellaan tuolta purkista. Hieman jännittääkin, että kuinka sottaista tuota on käyttää. Pitää kokeilla joku päivä, kun on vapaata, että kuinka käy. Ja pitää ehkä myös selvittää jostain kuinka tätä oikein helpoimmin sinne hiusten sekaan saa ettei lopputuoksena oli valkoinen puuterikasa keskellä jakausta. 
Nyt on sitten taas hetkeksi keittiösaippuaa ja iholle kosteuttajia. Edelliset rasvat oli jo ihan lopulla, joten ei olisi voinut tulla parempaan väliin tämä tilaus. Hetken aikaa jo ehdin ihmetellä, että missä tilaus viipyy mutta tulihan ne tuotteet ja rasvaus jatkuu. Kannattaa käydä Dermosilin omilla sivuilla tutkimassa tarjontaa sillä siellä on todella paljon erilaisia pesuaineita ja ihonhoitotuotteita. Hinnatkaan ei päätä huimaa joten kokeilkaa ihmeessä. Tuotteet on usein hajusteettomia ja ne on tarkkaan tutkittuja ja testattuja eli ne sopivat myös herkkäihoisimmille käyttäjille :)  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti