keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Etanapostia

Sain eilen ihanaa postia, kun luukusta kolahti muistitikku täynnä kuvia joulukuiselta Thaimaan matkaltani. Sovittiin kahden kaverini kanssa, että koska jokainen otti kuvia niin paljon niin isketään ne muistikulle ja kierrätetään tikku sitten etanapostin avulla jokaisen luona. Ei haluttu alkaa latailemaan kuvia nettiin, joten tämä oli oikea vaihtoehto. Ja ihan hauskaa pitkästä aikaa oikein kirjeitä lähetellä ja odotella. Sitten kun olen saanut kaikki kuvat itselleni niin aion tehdä kuvista sellaisen kuvakirjan, jonka saa itse suunnitella. En ole aiemmin niitä tehnyt mutta olen ladannut ohjelman jo koneella testailua varten ja mukavalta puuhalta vaikuttaa. 

Olin tänään töissä ja oli rauhallinen päivä niin ehdin hieman tutkiskella netissä kameravaihtoehtoja. Olen jo pitkän aikaa haaveillut uutta kameraa omani tilalle, mutta se on aina jäänyt, koska kamerat ovat tunnetusti aika hintavia. Olen kuitenkin nyt ihastunut Olympuksen PEN-kameroihin ja googletellut niistä tietoa. Vaikuttavat todella monipuolisilta ja helpoilta vaihtoehdoilta. Ne ovat kooltaankin inhimilliä, joten niitä tulisi kannettua varmasti mukanakin aika paljon verrattuna isompiin järjestelmäkameroihin. Nyt valmkistujaisrahat takataskussani olenkin pohtinut kameraa yhtenä sijoitusvaihtoehtona. Siitä olisi iloa pitkäksi aikaa ja sellaista olen kyllä kaipaillut. Täytyy vaan jatkaa edelleen eri mallien vertailuja, kun ei niistä osaa pikaisella vilkaisulla sanoa mikä juuri itselle paras vaihtoehto. Niitä malleja on jo PEN-kameroissa todella paljon. Ei ole helppoa! :)

Eilen soiteltiin Marimekolta ja ilmoitettiin, ettei tilaamaani Blues-paitaa ole enää saatavilla omassa koossani. Olin ihan maani myynnyt, koska olisin todella halunnut paidan. En alkuun ollut ihan vakuuttunut valinnastani, mutta sitten huomasin odottavani puhelua ja tietoa paidan saapumisesta. Kävin sitten tänään töiden jälkeen liikkeessä vihdoin tekemässä päätöksen lahjakortin käytön suhteen. Virallisesti lahjakortti oli mennyt umpeen maanantaina, mutta vielä sain sen kuitenkin käyttää. Lopulta sijoitin sen uuteen aamutakkiin, sillä oma Ratian takkini alkaa olla todella huonossa kunnossa ja talvella ainakin tässä asunnossa kaipaa kyllä lämmittävää vaatetusta. Mikäs sen ihanampaa kuin kietaista ylle muhkea, pinkki, Marimekon aamutakki :) Takilla oli hintaa 119,- eli hieman laitoin vielä omaa rahaa siihen kiinni, mutta ei se niin haitannut. Se mainostamani Jokapoika-paita oli loppunut, joten sen hankinta siis jäi ainakin nyt tältä erää. Katsotaan, jos ajan kanssa sitten toisella kertaa käyn sitä sovittelemassa ja pohtimassa. 


Tänään töissä yllä oli Hennesistä jo muutama vuosi sitten ostettu ihanan kevyt ja tilava paita, jossa on mukava olla. Paidassa on kunnon pussihihat ja laskeutuva helma. Jalkaan vetäisin vahapintaiset farkut, joihin olen kyllä ihan ihastunut. En ole ikinä oikein välittänyt mustista farkuista, mutta noi farkut toimii kyllä. Toki tykkään muista mustista housuista, mutta en jostain syystä farkuista mustina. 

J unohti muuten käydä hakemassa sen kellon kelloliikkeestä tänään, joten en saanut vielä käyttööni uutta armastani. Huomenna sitten vihdoin saan sen varmasti takaisin ja pääsen laittamaan Korsin ranteeseeni ja sitä mukaa myös leveän hymyn huulilleni. Huomista odotellessa siis! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti