torstai 29. maaliskuuta 2012

Päätöksiä!

Miten on mahdollista, että aikalailla tasan vuoden päivät on kulunut ja Marimekon lahjakortti on edelleen hyllyllä käyttämättömänä? Sain lahjakortin vuosi sitten syntymäpäivänäni äidiltä lahjaksi ja siitä asti se on vain odottanut käyttöään. Syy tähän odotteluun ei suinkaan ole se, että Marimekko olisi jotenkin huono valinta lahjakortille vaan se, että oman kaupunkini Marimekko on huono.. Liike muutti jokin aika sitten uusiin tiloihin ja samalla valikoima pieneni ja tylsistyi. Vaatteita on todella vähän ja nekin aika samaa värimaailmaa kaikki. Verhoja olen haaveillut Marimekon kankaasta, mutta koska muutto on todennäköisesti edessä ennemmin tai myöhemmin niin en viitsi tähän asuntoon enää uusia hankkia. Nykyiset Marimekon Ananas-verhoni käyvät vielä ihan hyvin vaikka ovatkin jo vuosikymmenien saatossa väriään kadottaneet. Verhot ovat siis äidiltä perityt. 

Mutta kävin siis jälleen eilen pyörimässä Marimekon myymälässä tuloksetta. Omistaja katsoi jo hieman epätoivoisena, koska jälleen lähdin liikkeestä ilman ostoksia. Tänään olen kuitenkin viettänyt aamun netin ihmeellisessä maailmassa tutkien Marimekon valikoimaa. Tutkinnan ja pohdiskelun jälkeen olen saanut rajattua tämän hetkiset toiveeni kahteen vaatteeseen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi Marimekon ikuinen klassikko eli Jokapoika-paita, mutta mallissa Miss. Miss-paita on selkeästi istuvampi versio alkuperäisestä paidasta jota muuten Saimi Hoyer aikoinaan arvosteli televisiossa vanhanaikaiseksi ja taisi kommentoida myös tönköksi ja kenellekkään istumattomaksi. Väriksi valitsin perinteisen mustavalkoisen raidan, joka toimisi melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kuvat: Marimekkovancouver

Paidasta on suhteellisen hankala löytää hyviä kuvia, mutta jokainen varmasti tietää mistä paidasta on kyse. Tästä tulikin mieleeni, että pari miinuspistettä Marimekon omille Suomen sivuille, koska siellä on aika huonot kuvat tuotteista. Tai no kuvat ovat ihan nättejä ja hienoa, mutta ne eivät ole kovinkaan informatiivisia useimpien vaatteiden kohdalla. Asiaan palatakseni kyseessä on siis klassikkopaita, josta haaveilin jo jokunen vuosi sitten mutta jostain syystä se on aina jäänyt kaupan rekkiin. Lienenkö ollut liian vaikutusaltis Hoyerin kommenttien kaltaisille mielipiteille? Paita on 100% puuvillaa ja hyvin säilytettynä kestäisi vuodesta toiseen kuten Marimekon tuotteet yleensäkin. 

Toinen vaihtoehto lahjakortin käyttöön olisi Marimekon mallistosta löytynyt Blues-paita. En ole ennen tätä päivää kyseiseen paitaa törmännyt liikkeissä enkä netissä. Nimenä "paita" on ainakin omasta mielestäni hieman hämäävä, koska enemmän se neuletakkia muistuttaa. Tämäkin ihastuksen kohde lämmittää sydäntä eniten siinä perinteisessä mustavalkoisessa raidassa.

Blues-paita
Kuva: Marimekko
Selkeä malli ja väritys ihastuttaa paidassa. Paita sopii sekä kesään, että talveen ja on helppo yhdistellä erilaisiin asukokonaisuuksiin. Mitään käsitystä ei ole mikä paidan hinta on, mutta eiköhän sekin tässä vielä selviä. Materiaalina paidassa on suurimmaksi osaksi vilpoinen viskoosi ja joustona hieman elastaania. Olisi kiva päästä sovittelemaan paitaa sillä kokovaihtoehdoissa pienin koko on XS ja osassa merkin vaatteissa omaa kokoani vastaa enemmän XXS.. Pitää käydä varmaankin liikkeessä vielä tänään tai loppuviikolla uudestaan hieman kyselemässä vaihtoehtoja. Saa nähdä ovatko he valmiita tilaamaan sovitukseen noita paitoja, koska liikkeessä niitä ei tällä hetkellä ole.


Tekisi mieli rakennella muutama asukokonaisuus näiden paitojen ympärille, mutta harmittaa ettei näistä ole juuri muita kuvia kuin tässä nähdyt mallien päällä otetut kuvat. Pitää katsoa, jos kuitenkin onnistuisin jostain Polyvoreen kuvan löytämään ja pääsisin haaveilemaan näiden yhdistelystä ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti