perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kollaasia

Jei, löysin polyvoreen sopivan kuvan aiemmin mainostamastani Jokapoika-paidasta ja sain siis tehtyä pari kollaasia kyseisen paidan kanssa. Tarkoituksena oli tehdä myös Blues-paidan kanssa kollaasi, mutta en löytänyt hyvää, kollaasiin sopivaa kuvaa paidasta joten ainakin tällä kertaa se jäi tekemättä. 

Ensimmäistä kollaasia tehdessäni se jotenkin ihan salakavalasti kääntyi aika sadekelin asuksi. Toisaalta kun katsoo ikkunasta ulos ja seurailee viikonlopun sääennusteita niin eipä siellä kummoisia aurinkokelejä ole luvassa. Taivas on tällä hetkellä harmaa ja parin päivän päästä pitäisi sataa lunta. Lunta !? Argh! No toinen kollaasi onneksi taipui keväisiin tai jopa kesäisiin väreihin ja tuo hieman edes piristystä tähän arkeen :)

Päätin ekaa kollaasia rakentaessani napata ensin mukaan tummansiniset farkut ja jotenkin ihan itsestään mukaan tuli Roseau, jota olen jo muutamaan otteeseen hehkuttanut. Krokokuviopintainen laukku yhdistettynä valittuihin farkkuihin ja paitaan jotenkin henkivät hieman harmaata päivää ja päätinkin, että mukaan kuuluun ehdottomasti Hunterin kiiltäväpintaiset saappaat ja huivi kaulaan! Sateisena päivänä kiepauttaisin kaulaan tuollaisen kevyen, harmaan huivin ja asustepuolelta koristeeksi riittäisi Korsin kello kultaisena. Jotain kuitenkin puuttui ja kokonaisuus oli jotenkin vähän turhankin harmaan. Mietin ehkä kolme sekuntia, kun jo kirjoittelin polyvoren hakukenttään 'red nailpolish' ja siellähän se oli; NARSin syvänpunainen kynsilakka, joka kruunaa melkein asun kuin asun. Punainen lakka oikeastaan viimeisteli koko kokonaisuuden  ja jälleen kerran jäin hieman katkerana tuijottamaan ruutua ja haaveilemaan noista kelloista ja laukuista. Huntereitakaan ei vielä(!) omasta kaapista löydy, mutta katsotaan tulevaisuudessa :)   

Toinen kokonaisuus piti rakentaa ehdottomasti kesäiseksi, koska vaikka säät nyt on mitä on niin kevät ja kesä on seuraavana tulossa ja odotan niitä kyllä enemmän kuin innoissani! En ole ihan kauhean kova hame-ihminen, joten tähänkin kokonaisuuteen alaosaksi päätyi housut. Tällä kertaa valitsin valkoiset Mangon farkut, jolloin asusta tulisi madollisimman raikas. Väripaletti paidan ja housujen osalta oli niin klassinen ja helppo, että asusteet olisi voineet olla melkein mitä vain ja mihin päädyin; Korsin Large Bedford Bowling Satchel-laukkuun ja jälleen sävyssä Tan. Laukku kummittelee mielessä ja oli pakko jälleen todistaa sen toimivuus erilaisissa kokonaisuuksissa. Jalkaan Tory Burchin nahkaiset sandaalit koroilla tuo asuun hitusen lisää naisellisuutta. En aiemmin ole fanittanut tuollaista nyöritystä kenkien pohjissa, mutta sitä on alkanut näkymään enemmän ja enemmän, joten saa nähdä mikä on mielipide tämän kesän jälkeen :D Asusteiksi Korsin kello, Marcin korvikset ja nenälle aviatorit. 

Tylsää tai ei niin samat elementit toistuu aika vahvasti useimmissa kollaaseissa. Yksi syy on se, että todellakin haikailen kyseisten asusteiden perään ja toinen on se, että haluan nähdä näiden himotuskohteeni erilaisissa kokonaisuuksissa. Korsin kellot, Longchampin Roseau ja Korsin Bedford Bowling Satchel ovat siis ostos/himotuslistalla ja juuri kollaaseissa esiityneissä väreissä. Ah sitä onnenpäivää, kun jonkin noista kotiini saan!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti