lauantai 25. elokuuta 2012

On my Shopping List

Välillä pitää tehdä oikein ostoslistoja, kun on jotain hankittavaa. Kyseessä ei ole ihan perinteinen perjantain kauppalista Prismaan vaan kyseessä on hieman hintavampia asioita. Tällä kertaa mukana on hieman arkisempiakin asioita, mutta myös kalliita sijoituksia. Tälläistä olisi siis tällä hetkellä omalla ostoslistallani, jonka Polyvoressa nopeasti kasailin:

Shopping list

Poskipuna nyt ei ole kovin kova sijoitus mutta sen etsintä on aina yhtä hankalaa hommaa. Ajattelin tällä kertaa ehkä suunnata MAC:in suuntaan ja kurkata heidän laajat sävyvalikoimansa jos sieltä löytyisi itselle se passeli sävy ja koostumus. Myös se kiharrin on edelleen hankkimatta sillä haluaisin päästä ihan näpelöimään niitä ennen hankintaa, mutta harmittavan huonosti on noita isompia rautoja kauppojen valikoimissa tällä hetkellä. 

Kalliimmista hankinnoista llistalla komeilee edelleen ne Hunterit, jotka taitavat odottaa syyskuun alkua sillä eihän se syksy kuitenkaan ihan vielä ala eihän? Toolsin uunivuoka on pitkäaikainen himotus, josta on vihdoin tulossa totta kun sijoitan siihen viimeisiä valmistujaisrahojani. Olen kuullut paljon hyvää kyseisestä vuoasta ja toivonkin sen palvelevan vuosia tässä taloudessa. Hinta ainakin antaa olettaa sen olevan melko iätön. Ja tietysti se iPadin suoja on edelleen hankkimatta. Koneraasu ei ole päässyt kuin kerran ulkoilemaan, kun sille ei ole vielä minkäänlaista suojaa ympärille. Ehkä kohta kuitenkin löytyy juuri se oikea! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti