torstai 23. elokuuta 2012

Dreaming

En voinut vastustaa kiusausta vaan oli pakko rakentaa taas pieni kollaasi uusien kenkien ympärille. Kirjoittelin tilauksestani Nellylle, josta tilasin Nelly Shoesin tekomokkaiset nilkkurit todella hyvässä alessa ja odotankin innolla että pääsen testailemaan kyseisiä kenkiä. Aiemmin en ole merkin kenkiä omistanut, joten jännityksellä odotetaan miten ne jalkaani sopivat. Olo on kuin Tuhkimolla lasikengän kanssa! 

Syksyksi on tulossa todella paljon aika massiivisella korolla varustettuja nilkkureita ja löytö olikin todella osuva täksi syksyksi. Rakensinkin kenkien ympärille aurinkoisen syyspäivän asun, jossa voisi lähteä kauppoja kiertelemään tai lounaalle tyttöjen kanssa.

Nelly Shoes

Kuva: polyvore

Tekoturkisliivistä olen jo aiemmin haaveillutkin ja kollaasin yksilö on samainen, jota hehkutin Lindexin postauksessa. Pitää käydä ehdottomasti kokeilemassa! Ja Hermesin laukku - siitä ei varmaan tarvitse paljon kertoa eikä sitä tarvitse esitellä. Sen tuntee kaikki ja sen tyylikkyydestä on turha kiistellä. Hinnaltaan se on kaukana omasta budjetistani, mutta onneksi siitä voi nauttia näin kuvien muodossa :)

Himottaako muita syksyn massiiviset nilkkurit ja nuo liivit joita paljon näkyy? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti