maanantai 14. toukokuuta 2012

Ruusuja

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen en ollutkaan viikonloppuna töissä vaan sain nauttia vapaista ja ihanasta säästä. J tosin huitelin jälleen menemään omissa puuhissaan eli kerrottakoon että useimmiten se nauttii vapaitaan jossain omissa meinoissaan. Mitä arjen romantiikkaa <3 Tästä arjen romantiikasta muuten puhuttiin lauantaina illalla kun oltiin J:n veljen luona syömässä kesän ensimmäisiä girlliherkkuja valkkarin kera. Vitsit että maistu hyvälle saada grillilihaa ja grillattua maissia, mums. J oli mennyt sinne jo edeltä ja minä pörhälsin paikalle toisella autolla hieman myöhemmin ja mikä siellä odottikaan! J oli hankkinut mulle ruusun jonka seassa oli pieni pinkki sydän! Leimahdin varmaan tulipunaiseksi kun olin niin nolona moisesta ihanasta eleestä. Toivottavasti osaan nyt hyvin hoitaa ruusuani sillä sen voi kesällä mennä istuttamaan mökille ja se saa kukkia siellä monta vuotta. 



Sunnuntaina äitienpäivä, jonka aamua jälleen viettelin yksinäni kotosalla kun J oli jo aamusta suunnannut lenkkeilemään. Päivän ruokana oli J:n toiveesta pizzaa, joka käytiin tuhoamssa ulkona auringon lämmössä. Jos ei olisi tuullut niin siellä olisi ollut todella lämmin. Ruokailun jälkeen kuitenkin kävin vielä pikaisesti vaihtamassa vaatteet ja sitten suunnattiin äipälle kukkia ja lahjaa viemää. Tai no veli oli avopuolisonsa kanssa hankkinut lahjan ja me vietiin sitten se kukkanen. Sinne oli kerääntynyt enotkin ja mummu sekä serkkuni, jota en ollut nähnyt ikuisuuksiin. On aina mukavaa istua alas sukulaisten kanssa ja jutella kaikenmoisesta. Naurua meidän porukassa riittää aina, se on varma. Äidin luona jo popsin mahani herkkuja täyteen, mutta silti J:n äipälle siirryttäessä jotenkin sain ahdettua mahaani vielä pari annosta superherkullista kakkua, jonka päällä oli mansikoita. Ne oli niin vastustamattoman näköisiä ettei voinut olla ahmimatta. 


Melkein koko päivä tulikin eilen vietettyä kodin ulkopuolella ja joskus yhdeksän aikaan kun päästiin kotiin niin J siirtyi katsomaan Indiana Jonesia ja minä luin päivän uutisotsikot ja siirryin nukkumaan. Nyt olen vihdoin päässyt jotenkin hereille ja koitan saada itsestäni pirteäksi. Pitäisi soitella pari puhelua, koska sain ihan käsittämättömän kokoisen vesilaskun enkä voi uskoa että se pitää paikkaansa. Katsotaan joudunko vallan maksamaan moisia summia.. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti