tiistai 15. toukokuuta 2012

Iittalan tilaus

Sunnuntaina vihdoin tein tilauksen Iittalan verkkokauppaan kun huomasin mitä mainioita tarjouksia siellä oikein oli meneillään. Kuulun Iittalan MyIittala-jäseniin ja olin saanut etupostia jo jonkin aikaa sitten mutta oli vallan unohtanut tämän kuun edut. Selailin jälleen ohimennen tarjontaa ja huomasin ilokseni, että jäsenille oli koko kuun tarjouksessa Essencen lasisarjan tuotteet -20%. Verkkosivuilla on myös vaihtuvia tarjouksia ja viikkojen 18 ja 19 tarjouksena oli -30% kaikista Vitriineistä. Alkoi aika paljon houkutella ne kirkkaat vitriinit kun olen sellaista avainten säilytystä varten haaveillut. Niissähän voi säilyttää melkein mitä vaan kun antaa vaan mielikuvituksen laukata. Ne voi toimia myös tarjoiluastioina kahvipöydässä. Kaiken tämän kruunasi vielä nollahintaiset postikulut, jotka olivat voimassa vielä sunnuntain.

Tarjouksista johtuen aikaisempi kollaasini hieman muuttui ja lopulta päädyin tekemään päätökseni näiden tuotteiden joukosta: 

Kuvat: Iittala.fi

Ihan muutaman päivän sisällä nähdään mihin päädyin! Itsellänihän oli siis lahjakortti Iittalalle ja sen käyttö oli todella helppoa verkkokaupassa. Kortissa on numerosarja, joka näpyteltiin tilauksen loppuvaiheessa ja sivuille päivittyi samantien ostoskorin oikea loppusumma. Nettisivuilla luvataan toimituksen tapahtuvan parin arkipäivän sisällä ja nyt en maltakaan odottaa, että saan taas lisäystä Iiitalan tuotteisiini. Haluaisin sieltä kyllä vaikka ja mitä, mutta onneksi ne on sellaisia keräilyesineitä oikeastaan niin niitä voi ihan rauhakseen käydä ihailemassa ja suunnitella taas seuraavaa hankintaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti