torstai 10. toukokuuta 2012

Karhunpojan metsäleikit

Jälleen tiedossa puuduttavaa tekstiä niille, jotka eivät lukeudu suuriin eläinten ystäviin. Näin ollen tämä kannattaa skipata, jos mielestäsi videonpätkä koirasta ei voisi vähempää kiinnostaa :)

Viikonloppuisella metsäreissulla tuli napattua puhelin esiin useammankin kerran, jotta sai ikuistettua maisemaa ja sitä pientä karhunpoikasta jota olin ulkoiluttamassa. Herralla on ikää jo kymmenen vuotta mutta edelleen se painaa kuin pikkupoika siellä vapaana. Ihana nähdä kuinka se nauttii metsän tuoksuista ja tilasta kun saa juosta pitkin poikin. Ja siellä äidin lähellä olevassa metsässä saa olla suhteellisen huoletta, koska näkee jo kaukaa jos vastaan tulee muita ihmisiä tai koiria eli ei tarvitse olla koko ajan kyttäämässä. 

Tässä kuitenkin se jo aiemmin luvattu pieni video siitä herrasta leikin huumassa. Sillä on hölmö tapa alkaa stepata, kun se huomaa että kohta keppi tai pallo lentää ja sen perään pääsee ryntäämään. Se innostuu niin että jos hiukan härnää ja venyttää heittämistä niin se alkaa komentamaan pienellä ärinällä ja murahtelulla. Ihana pieni poika!

'

Siinäpä pieni piriste aamuun. Ihanaa alkavaa viikonloppua! 

maanantai 7. toukokuuta 2012

Those little things

Viikonloppu on ohi ja arkeen on palattava. Meillä oli viikonloppu yhtä juhlaa kun lauantaina oli J:n syntymäpäivä ja sunnuntaina suunnattiin ristiäisiin. Olin lauantaina vielä töissä, mutta sen jälkeen suunnattiin äidin luokse koiravahdeiksi ja siellä sitten kahvitettiin J:n vieraatkin. Ihanaa kun sai olla tilavasti, kun ihmisiä oli kuitenkin reilu kymmenkunta yhtä aikaa ja täällä meillä on istumapaikkoja oikeastaan vain neljälle :D  


Leivoin J:lle kakuksi mokkajuustokakun, mutta en kyllä ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Nappasin ohjeen netistä ja sen on lähteen mukaan alunperin Helsingin Sanomissa ollut ohje, jota on hieman muokattu. Kirjoittaja ilmoitti ettei pidä raa'asta kananmunasta ja epäilenkin hänen korvanneen ne turhan suurella määrällä liivatelehtiä jonka vuoksi kakku oli aika liivatemöhkäle. Ajattelinkin keksiä hieman jotain korjausta ohjeeseen, jolla kakusta tulisi kermaisempi ja kokeilen sitä sitten uudestaan joskus hamassa tulevaisuudessa. Kakku kyllä kelpasi loistavasti, joten ihan katastrofi se ei ilmeisesti ollut. Lahjaksi hankin J:lle benji-hypyn. Se pääsee hyppäämään kesällä Kaivopuistossa suoritettavan, Suomen korkeimman benjin, jolla on korkeutta siis huikeat 150 metriä. Sillä hieman silmät laajeni, kun kuuli lahjansa mutta sanoi hyppäävänsä kyllä. Mennään sen jälkeen sitten nautiskelemaan jotain herkkuruokaa vaikka Gaijingiin tai jonnekin vastaavaan.


Viikonlopun hulinan keskellä hoidin pientä karhunpoikaani, jonka kanssa käytiin metsässä juoksemassa ja heiteltiin palloa niin kauan, että tassuista loppui veto. Se ei pääse äidin kanssa juurikaan vapaana juoksemaan tai metsään, joten lellin sitä  metsälenkeillä. Tänään aamulla kävin vielä viimeisen kerran sen kanssa lenkillä aamuauringossa ja mietiskelin siinä kuinka hyvin kaikki asiat elämässä oikeastaan ovatkaan tällä hetkellä. 



Välillä jotenkin miettii siivottoman kämpän keskellä, että kun ei jaksa siivota, eikä kokata, eikä lähteä kauppaan, eikä lähteä kyläilemään mutta mitä sitten? Tuli mieleen, että jokaisella saa olla sellaisiä hetkiä ettei jaksa tehdä mitään tai olla sosiaalinen. Silti kaikki asiat voivat olla pohjimmiltaan hyvin. Lenkillä kulkiessa mieleen tuli monia ihania asioita, jotka saavat hyvälle mielelle ja hymyn huulille; 

- kun kissat käpertyvät oikein tiiviisti syliin sohvalla maatessa
- kun J soittaa lenkillä ollessaan ihan vain kertoakseen mitä näki
- kun lenkkeilee aamuauringossa tukka sotkuisena ilman huolenhäivää
- kun saa asiakkaalle hyvän mielen
- kun sanoo toiselle jotain mikä saa sen hyvälle tuulelle
- kun J käpertyy unissaan ihan kiinni ja mumisee korvaan
- kun saa herätä aurinkoiseen aamuun 
- kun selaa koneelta valokuvakansioita ja huomaa mitä kaikkea on saanut kokea
- kun saa maata mökillä laiturilla kuuman auringon alla...

Näiden lisäksi on vielä vaikka kuinka ja paljon pieniä asioita ja hetkiä, jotka saavat hyvälle tuulelle. Vaikka elämä olisi kuinka koetellut niin ainoa mahdollisuus on nauttia jokaisesta elämän pienestä hetkestä ja katsoa eteenpäin mitä tulevaisuudella on annettavana.  

Tekstin kuvituksena toimii kuvat viikonlopun lenkeiltä pikku karhunpojan kanssa. Siitä on muuten hauska videokin lenkiltä. Pitääkin muistaa siirtää sekin koneelle niin näätte millaisen uunon kanssa sitä saa oikein temmeltää!

Nyt on aika kiirehtiä töihin. Nauttikaa auringosta ja alkaneesta viikosta! :)

lauantai 5. toukokuuta 2012

Uusi kevättakki

Vihjailin jo joku päivä takaperin, että olin lopulta löytänyt itselleni kevättakin. Kaapissa oli jo valmiiksi pari takkia, mutta molemmat ikävä kyllä mustia. Toinen on pitkä, musta, MicMacin trenssi. Se löytö on osoittautunut kyllä todella hyväksi sillä ostin sen pari vuotta takaperin alennuksesta hintaan 25€ ja takkia on tullut käytettyä todella paljon. Kangas on hieman kiiltäväpintaista ja aika vahvaa eli se pysyy kuosissaan hyvin. Toinen takkini on lyhyt, tekonahkainen takki, joka sekin siis musta ja kaipailin näiden rinnalle jotain kevyempää vaihtoehtoa mielellään beigenä tai hiekanvärisenä. Pitkän kiertelyn jälkeen silmiini osui sopiva yksilö Elloksen verkkokaupasta, josta en ollutkaan koskaan aiemmin ostoja tehnyt. Siellä oli kaiken lisäksi käynnissä kampanja, jossa sai kalleimmasta tuotteesta -50% ja sehän kuulosti ihan hyvältä!


Takki sopi kriteereihini loistavasti. Trenssi beigenä ja mittaa on hieman pepunpäälle. Siinä on vetoketjukiinnitys sekä päällä vielä nappilista. Vyötäröltä takin saa kurottua kasaan vyön avulla ja hihansuita sekä selkäpuolta koristaa nappiyksityiskohdat. Takin väri toistuu kuvassa suhteellisen hyvin eli aika vahvan beigen värinen se on ihan luonnostaan. Takissa on satiininen vuori ja päällikangas on tuollaista hieman kiiltävää, joka tuo siihen siistin ulkonäön. Ei ehkä se ihan perinteisin trenssi omalla tapaansa, mutta omaa silmääni miellytti kyllä kovinkin. Niinpä sen klikkailin ostoskoriin ja jo vajaan viikon kuluttua sain noukkia sen Valintatalosta. 

Ellokselta tilaaminen kävi helposti ja maksuvaihtoehtoja oli jokaiseen makuun. Toimitusaikakin oli melkoisen lyhyt eli suosittelen kyllä kokeilemaan. Uskaltaa jättää hieman viimetippaankin ;)  Ainoa miinus täytyy kyllä mainita tuosta toimitustavasta. Koska paketti tosiaan tulee Valintataloon ja jostain syystä itse suosisin enemmän postin kanssa toimimista. Valintatalo on itselläni ihan suhteellisen lähellä, mutta silti posti on posti. Ihan iloisin mielin voin silti tilailla kyseisestä nettikaupasta uudelleenkin ja saahan sen toimituksen valita ihan kotiovellekin pienellä lisähinnalla! 

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vapun lounas

Vappu tuli ja meni - aika vauhdilla! Meillä ei vietetty neljää päivää änkyrämämmissä, itse asiassa en juonut alkoholia kait yhtenäkään päivänä. J hieman kävi maistelemassa jotain juomia maanantaina, mutta siihen sekin sitten jäi. Puolenyön aikaan se oli jo omalla sohvalla torkkumassa ja minä paistelin meille rahkalettuja, että olisi jotain herkkua pöydässä. Herkuteltiin iso kasa lättyjä napaan ja suunnattiin mahojemme viereen nukkumaan. Oli sänky aika pieni sinä yönä. 

Vappupäivänä oli ainakin täällä suunnalla ihan uskomaton tuuli ja tuiverrus! Mutta meille oli varattuna pöytä Vanajanlinnan vappulounaalle, joten tuulta uhmaten laitoin hiukseni ja suunnattiin puoli kahdeksi linnan maisemiin. Meinattiin jopa myöhästyä, mutta ihan ajoissa lopulta saavuttiin paikalle. Olin odottanut hieman hienompaa tarjoilupöytää Vanajanlinnan tason tuntien ja sen perusteella mitä olen siitä viime aikoinakin kuullut. Tarjolla pöydässä oli seesamilla kuorrutettua lohta hieman sushimaiseen tapaan soijakastikkeen kera, silliä, peruna-parsasalaattia, tofusalaattia, makkaroita. Pääruoaksi voikalaa ja härkää ja jälkkäripöydässä odotteli vaniljapannacotta, hedelmäsalaatti sekä vapun perinteiset eli pikkumunkit ja tippaleivät. Kaikki ruoka maittoi paremmin kuin hyvin, mutta todella odotin jotain enemmän. Olisin halunnut ihastella pöydän äärellä kuola suupielissä, mutta nyt maistelin hieman pettyneenä jäähtyneitä makkaroita. Osoittautuivat ihan hyviksi, mutta silti. Ruoka täytti vatsan ja kotimatkalla oli tuskaa istua ratin takana, mutta kaarrettiin silti vielä torin laitamien kautta jotta nähtäisiin viimeiset iloiset vapputoreilijat. Perheitähän siellä enimmäkseen oli, mutta olipahan niillä ainakin hyvä mieli! 

Nyt on jälleen arki koittanut ja työt odottavat. Aurinko onneksi paistaa, joten varmasti tulee mukava päivä töissä. Olisikohan tänään palkkapäivä ja voisi hyvillä mielin tehdä pari tarpeellista tilausta itselleen ja kissoilleen. Mamman muruset tarvitsevat herkkua ;) 


Poika toivottelee hullunkuriset keskiviikonjatkot kaikille! Nauttikaa auringosta ja lyhyestä viikosta :)