perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesän jatkot

Olen maininnut ellen jopa jauhanut nousseesta innostani matkustamista kohtaan. Mutta jälleen ollaan askel lähempänä seuraavaa reissua. Jo vuosi sitten hehkutin suunnitelmista matkata J:n perheen kanssa Espanjaan, mutta syystä tai toisesta matka ei koskaan toteutunut. Viime vuoden lopulla samainen idea otettiin kuitenkin uudelleen esille ja nyt kun matkapäivät on vihdoin lyöty lukkoon, voin iloita tulevasta reissusta! Syksyllä kesä saa jatkoa Espanjan auringon alla Barcelonassa, kun vietämme siellä yhdeksän aurinkoista päivää nauttien lomaelämästä. 

Olen jo alkanut suunnitella pientä ostoslistaa ja himoita ihania ruokia mitä kaupungilla on varmasti tarjota. Parilta tutultakin on kysytty vinkkejä erilaisista ruokapaikoista ja parhaista shoppauskaduista. Olen saanut myös lainaan kirjan, jonne on väliin laitettu käyntikortteja hyväksi havaituista ravintoloista ja onpa siellä pari karttaakin sirosti taiteltuna, joiden avulla suunnistaa. 
Kuvat: google.com
Ennen syyskuuta on tiedossa toinenkin pieni reissu kaksin J:n kanssa. Se on edessä jo kesäkuussa ;) 

3 kommenttia:

  1. Heippa! Löysin blogisi kun googlettelin Eva Clutchia, samaisen laukun hankin itsekin juuri :)

    Voi vitsi Barcelona on ihana paikka, varmasti tulee mahtava reissu!


    http://nann-e.blogspot.fi/

    VastaaPoista